Ennen vaihtoon lähtöä olin lähtöorientaatiossa Helsingissä.
Siellä puhuttiin, kuinka vaihdon alussa on mahtava fiilis, olo on kuin
turistilla (kaikki hyvin). Seuraavaksi tulee kulttuurishokki, joka kestää
muutaman viikon, minkä jälkeen kaikki alkaa olla taas paremmin (sopeutuminen).
Huomaan, että itselläni on mennyt täsmälleen näin. Alussa oli upeaa, en voinut
uskoa, että asun Pariisissa. Oikeasti! Pariisi! Eiffel-torni! Ihmiset kulkevat kadulla
patonki kainalossa! Tämän vaiheen jälkeen oli kuitenkin kriisivaihe. Ajoittain
vihasin koko kaupunkia ja kaikki ihmiset ärsyttivät ihan käsittämättömän
paljon. Pelkkä oleminen oli hankalaa, enkä edes ymmärtänyt mitä ihmiset
puhuivat. Tai en osannut itse puhua. Tai jos puhuin, ihmiset eivät ymmärtäneet.
Tietysti samaan aikaan tapahtui mukaviakin asioita, mutta ärsyyntyneisyys oli
suurimman osan aikaa vallalla. Samoin oli yksinäisyyden tunne, vaikka näinkin
kavereitani.
Vähitellen nämä tuntemukset ovat väistyneet ja tällä
hetkellä tunnen oloni täällä tosi hyväksi. Uskon, että kriisi on ohi. Pariisi
on ihana paikka. Opiskelu on mukavaa. Kriisin aikana ajattelin, että varmaan
ensin täytyy vihata vähän, että voi alkaa rakastaa. En tiedä, onko siinä mitään
järkeä, mutta siltä nyt tuntuu. Olen tutustunut moniin ihaniin ranskalaisiin
opiskelijoihin, ja kieli sujuu oikeasti jo todella paljon paremmin. Tämä seikka
tietysti auttaa myös muihin tutustumisessa. Tunnen jo kuuluvani paremmin
joukkoon. Huippua!
 |
| La Marne |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti